Karpaasi on kova lisänimi. Se luo tietynlaista painetta, jota on kuitenkin vaikeaa käyttää hyväksi esimerkiksi painekalsareitten valmistuksessa. Rektaalivoide, tuo karmivan kutinan sammuttaja, tuo uudenlaista valoa tunneliin. Tunnelin lisäksi kiiltomadoilla kyllästetyllä rektaalivoiteella voi tehdä myös monen muun laisia asioita. Lentokoneen perämoottorin reistaillessa delfiinin kosketuksesta, saa RV:llä kätevästi valmistettua einesruokaa simpukoista. Voide tulee käytännölliseksi myös rehtorin kansliassa sattuvien tulipalojen hienosäädössä. Kaikista hyvistä puolista huolimatta RV on hyvin myrkyllistä ajatellen orankien luonnollisten asuinpaikkojen sisustusta. Löytötavarana se kannattaa lähettää minulle, jotta osaan hävittää sen ekologisesti, kuten minulla on tapana tehdä myös narikkalapuilleni. Köyhien miesten stringit eivät tätä osaa tehdä samalla antaumuksella kuin tämä ökyrehentelevä klöntiksikin kutsuttu puhveli. Voin myös liittää mukaan hyvän perusohjeen RV:n käyttöön:
4.1. Käyttöaiheet
Peräpukamat ja tulehdukselliset prosessit peräaukon seudussa, peräaukon pinnalliset haavaumat ja peräsuolen tulehdus.
4.2. Annostus ja antotapa
Scheriproct Neo tulisi annostella ulostamisen jälkeen. Ennen Scheriproct Neon käyttöä peräaukon seutu tulee puhdistaa huolellisesti.
Hoitoa ei tule lopettaa liian aikaisin, vaikka oireet yleensä helpottuvatkin nopeasti. Oireiden uusiutumisen estämiseksi Scheriproct Neo -hoitoa tulee jatkaa pienempää annosta käyttäen ainakin viikon ajan, vaikka oireet olisivatkin jo hävinneet kokonaan. Scheriproct Neo -hoidon pituus ei saa kuitenkaan ylittää 4 viikkoa.
Peräpuikko: Yleensä 1 peräpuikko viedään syvälle peräsuoleen kerran päivässä. Hyvin kivuliaissa tapauksissa ensimmäisenä hoitopäivänä 1 peräpuikko kaksi tai kolme kertaa päivässä. Oireiden helpottuessa riittää usein 1 peräpuikko joka toinen päivä.
Rektaalivoide: Rektaalivoidetta käytetään yleensä kaksi kertaa päivässä, ensimmäisenä hoitopäivänä jopa neljä kertaa päivässä. Oireiden lievittyessä riittää usein annostus kerran päivässä.
Herneen kokoinen nokare voidetta sivellään sormella peräaukon ympäristöön ja peräaukkoon siten, että sormenpäällä voitetaan sulkijalihaksen vastus. Jos voidetta on tarkoitus annostella peräsuoleen, kierretään pakkauksessa oleva muovikanyyli kiinni voideputkiloon ja muovikanyyli viedään peräsuoleen. Tämän jälkeen voidaan pieni määrä voidetta annostella suoleen painamalla putkiloa kevyesti. Vaikeasti tulehtuneissa ja sen vuoksi erityisen kivuliaissa tapauksissa saattaa kuitenkin olla aiheellista annostella voidetta aluksi sormella myös peräsuoleen. Ulos työntyvät peräpukamat voidellaan paksulti ja painetaan varovasti sormella takaisin peräaukkoon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti