PISTOKYSYMYS NUMERO 1: Vituttaako blogissa tekemäni uudistus?

tiistai 31. maaliskuuta 2009

puskuja ja puksahduksia.

Kevät puskee ikkunasta sisään. Vai sisääni sillä sen voima tuntuu olevan melkoinen. Viime keväänä, lähes vuosi sitten (niin se aika kuluu nopeasti huonossakin seurassa), kirjoitin minä teille kevään kunniaksi rakkaudesta. Rakkaus ja kevät kuuluvatkin Karin mielestä yhteen kuin puuro ja sinappi. 777 on auton rekisterinumero. Niin pitkälle ei voi päästä kuin vesamattilaardi. Keväällä syntyvät niin kevään lapset kuin leskenlehdetkin. Kevään lapset ovat usein keltaisia, josta myöhemmällä iällä voi olla haittaa. Leskenlehdet sen sijaan ovat puoliksi vihreitä, ehkä se osa on päärynää?! Paska puskee läpi lumihankien, se on vastavoima housunlahjetta alas kipittäville rekkamiehen pastilleille. Tuo koirankakan tuoksu sekoittuu asvaltin ja katuhiekan odööriin. Lumet sulavat ja ihmiset hukkuvat heikkoihin jäihin.Mitäs eivät katsoneet tarpeeksi pikku kakkosta pienenä!

Hyvää kevättä kaikki lukijat! Suksikaa suklaalle!

lauantai 21. maaliskuuta 2009

tero ja minä

Tero ja minä olemme ystäviävaikka täysin erilaisiatykkäämme eri asioistaTero tykkää viinasta minä käyn lenkilläTero polttaa tupakkaa minä olen raitisTero tykkää pojista minä tykkään tytöistäTero käyttää hametta minä käytän housujaTero haisee kakkalle minä haisen ruusulleTero on ruma minä olen komeaTero on tyhmänläntä minä olen älykäsTero on länkisääri minä olen pihtipolviTero on sakilainen minä olen herrasmiesTerolla on psoriasis minulla on puhdas ihoTero on lyhyt minä olen pitkäTero on laiha minä olen vanttera2) Tero ja minä olemme ystäviävaikka täysin erilaisiatykkäämme eri asioistaTero on maalta minä olen kaupungistaTero on naimisissa minä olen vapaaTerolla on velkaa minä olen varakasTero kulkee jalan minulla on autoTero on kusipää minä olen joviaaliTerolla on vaikeaa minulla on hyvinMutta yksi asia meitä yhdistääjoka on meille hyvin tärkeääsillä molemmilla sillä molemmillaon jänne poikki ----sieltäsäv.Ari Kettunensan. Mikko Kivinen

kaksi kaljaa alhaalla, en muista mitä ylhäällä.

kaljaa juodessani aloin miettimään kalja sanan alkuperää. wikipediassa sanotaan, että kalja on perussuomalainen sana joka on todennäköisesti saanut alkunsa kaija nimisestä juoposta jolla oli ällävika. aloin pohtimaan tiedon validiteettia. monet vanhat kaljaa tarkoittavat sanat sisältävät l kirjaimen: olut, kalja, laageri... onko sanat tosiaan kehitetty sen takia, että ällävikaisella ihmisellä olisi mahdollisimman vaikeaa tilata ravintolasta tuota viljapohjaista humalaista herkkua. myös sanonnassa haluan humalaan on varmasti ongelmia jokaiselle ganalle ja muille äänteiden toteuttamisen amatööreille. Onneksi kieli on muuttunut suvaitsevammaksi. nyt nämä vikojensa takia absolutismiin pakotetut pystyvät tilaamaan bisseä ja biniä. kaikki hyvin ja siten loppu hyvin. yläkerrassa on muuten naapurit ja ehkä jopa tuoppi (tuskin tuoppitypy)

karmiva maalauskuu

"Maalari maalasi taloa.. sinistä ja punaista.." laulu raikasi pitkin ja poikin poikittaisliikkeessä olevasta keinusta joka osui poikkiteloin eteeni yrittäessäni kävellä poikkeuksetta poikienliikkeeseen. Telojahan minä olin ostamassa kun talo oli maalattava. Raskasta mutta tehtävähän se on jos on jonkun tehtävän saanut. Pian helsingin ensimmäinen sysimusta talo olisi minun hallinnassani. ajattelin vielä kipaista lähikaupasta ostamassa lakuja joilla olisi mukava tehdä sisustus tähän taloon joka kamppailee suomessa vallitsevaa talo-väri-rasismia vastaan. Ajatukseni palasivat lauluun joka niin raikkaasti kajahti kovanypyköihini kävellessäni.. onko rasismi rakennusalalla tosiaan mennyt niin pitkälle, ettei lapsienkaan lauluissa hyväksytä mustia taloja. "liian hapokasta" totesi muuan ystäväni joka nauttii limua, joka värinsä takia olisi tuomittu jos limu olisi talo. Nyt äkkiä googlettamaan löytyykö mustia taloja ja onko valkoisten ja mustien lampaiden välillä mahdollisesti rasismia. Olen ainakin kuullut, että tasaisin välein jotkut heistä ajelevat itsensä kaljuiksi..