PISTOKYSYMYS NUMERO 1: Vituttaako blogissa tekemäni uudistus?

torstai 8. marraskuuta 2007

iltasatu ihottumalle


Illan vetäessä viimeisiä sauhujaan savupiipusta lapset kerääntyivät kuulemaan tarinaa, jonka kuuleminen tuo kanat ja lihat ihonpinnalle. Tarina meni muistaakseni suurinpiirtein näin:


Koira, tuo karvainen monsteri söi tavalliseen tapaansa dalmaatialaisen gasellin juuriksvusta syntyneitä leukemiakukkia kun hänen eteensä ilmestyi bubba. Bubba ehdotti hänelle, että nyt olisi korkea aika juosta jukolan viesti ruusuisella niittypellolla. Ruusujen tuoksu lamauttaa hermoston, tuoden aivan uutta potkua sen haistajalle. Koira ynnäili, ettei oikeastaan mitään menetettävää ole, ellei sitten lasketa rinnettä levin tunturimaisemissa. Tanja Poutiainen näki tarpeelliseksi pitää oman kilpailunsa siellä, maailman cup kilpailun peruuntuessa. Uskomatonta miten ajatukset harhailevat. Koira lähti matkaansa hölkötellen, jottei hermosolut menisivät täysin jumiin väkisin puurtamisesta. Juoksusta tuli tosin hyvin pian loppu, koiran tavatessa pinoccion jälkeläisen, mitä julkeimman kauniin rotan. He menivät tietääkseni Las Vegasissa naimisiin ja saivat alkuunsa jälkeläisillään uuden rodun. Kertoessani, mikä tämä rotu on, tulette varmasti järkyttymään. Tällöin nimittäin syntyi osmo soininvaara!

Ei kommentteja: