PISTOKYSYMYS NUMERO 1: Vituttaako blogissa tekemäni uudistus?

lauantai 27. kesäkuuta 2009

kierrokset korkealla

Koirien leikki alkoi käymään irstaaksi pihalla. Oudolla tavalla se alkoi kiihottamaan minua. Ajatus siitä, että koirat olivat molemmat karvaisia narttuja toi verta jalkoihini. Ravistin päätäni unohtaakseni moiset ajatukset, aamiainen oli syötävä ensin. Jääkaapista löysin kuitenkin vain munaa, makkaraa ja lettuja. Äkkiä pois moisen k-18 jääkaapin luota. Koska pöydälläkin oli vain munkkeja, oli ulos pakko lähteä syömään. Vastaan käveli naisia, jotka täyttivät kaikki kriteerini. Jopa useimmat miehet olisivat kelvanneet paremman puutteessa. Peruukki vain päähän ja menoksi, pitää vain varoa ettei ala kourimaan vastaan. Päätin kuitenkin yrittää seistä pystyssä valtavien himon murikoiden tippuessa päälleni kuin maavyöry. Enää kaksi askelta. Mutta ottaakseen ne täytyisi astua. Olin siis jumissa. Illan tullen tajusin, että voin pomppia välttääkseni tuon seksuaalisesti latautuneen kävelemisen yksikköä kuvaavan verbin käytön liikkumiseni välineenä. Nukkumaan, huomenna on lakanan vaihto.

Ei kommentteja: